Kävimme perjantaina allekirjoittamassa sopimuksen tulevasta unelmien keittiöstämme ja avaan tänne blogiinkin vähän keittiön valintaamme. Helmikuussa availin ajatuksiani keittiön suhteen ja lopullisesta keittiöstä löytyy paljon samoja elementtejä, joita olin pyöritellyt mielessäni, mutta lopulta kokonaisuus oli jopa parempi kuin olin osannut odottaa. 

keitti%C3%B6%201.jpg

Pyysimme keittiötarjouksen kolmesta liikkeestä. Nyt joku ajattelee, että olemme olleet laiskoja, kun emme kiertäneet useampia liikkeitä tarjousta hakemassa, mutta meille keittiö on paikka, jossa haluamme panostaa laatuun ja kestävyyteen. Ensimmäisenä kävimme Keittiömaailmassa, jossa saimme ehdttomasti hyvää palvelua, mutta jotenkin kemiat suunnittelijan kanssa eivät kohdanneet. Pintapuolisten toiveiden pohjalta suunnittelija oli piirtänyt keittiötä valmiiksi ensimmäiselle tapaamiselle ja muutettavaa oli aika paljon. Ensimmäisellä tapaamisella kävimme pintamateriaaleja lävitse ja teimme muutoksia alustavaan suunnitelmaan. Sovimme seuraavalle viikolle uuden tapaamisen, johon suunnittelija teki muutoksia suunnitelmaansa meidän toiveiden mukaisesti. Suunnitelma ei seuraavallakaan kerralla vastannut täysin toiveitamme, mutta saimme tarjouksen tällä kertaa mukaamme. Pyysimme samalla tarjouksen myös kodinhoitohuoneesta. Tämän suhteen meistä tuntui, ettei suunnittelija oikeastaan ollut kuunnellut meitä ja oli piirtänyt kodinhoitohuonetta enemmän omien näkemystensä mukaan. Olimme esimerkiksi sanoneet, että emme halua silityslautamekanismia ja silti se oli kalusteeseen piirretty. 

Kannustalojen myyjä suositteli meille Puustellia ja sieltä tiettyä myyjää, jonka kanssa oli tehnyt aikaisemminkin yhteistyötä. Palvelu olikin ensiluokkaista. Yhdellä tapaamisella, joka kesti kolme tuntia, olimme suunnitelleet täydellisen keittiön ja toiveitamme vastaavan kodinhoitohuoneen ja saimme mukaamme myös tarjouksen. Tästä käynnistä jäi erittäin hyvä mieli ja olin yllättänyt, kuinka hieno keittiöstä tuli.

Kolmantena paikkana oli pienempi kaarinalainen firma Puuvaja Oy. Palvelu oli jälleen hyvää ja suunnittelija oli kiinnostunut perehtymään suunnitelmaani. Käynnillä kävimme läpi pintamateriaalit ja toiveeni, jotka suunnittelija kirjasi ylös. Suunnitelman  ja tarjouksen hän lupasi digitaalisena, mutta suunnitelman saamiseen kului reilu kaksi viikkoa, joka mielestäni oli hieman liian pitkä aika.

keitti%C3%B63.jpg

Nyt monet jo ovat varmasti arvanneet, että meidän valintamme kohdistui siis Puustelliin. Arvostamme kummatkin hyvää palvelua ja en voi riittävästi kehua Puustellissa saamaamme palvelua ja suunnitelma kertakaikkiian oli ylivoimainen. Varmasti muutkin suunnitelmat olisi saatu hiottua täysin toiveidemme mukaisiksi, mutta toisaltaan meillä oli jo täydellinen keittiö. Puustelli oli paperille näistä kolmesta kallein vaihtoehto, mutta Puustellin ja Keittiömaailman välillä hintaeroa oli vajaa tuhat euroa. Lisäksi Keittiömaailman suunnitelma olisi vaatinut useita muutoksia, joka olisi todennäköisesti tasoittanut hintaeroa entisestään. 

Millainen keittiö sitten tuli? Keittiö on moderni, vaikka en tiennyt toivovani modernia keittiötä. Selkeälinjainen ja hillitty. Keittiön kaapinovet ovat korkeakiiltoiset ja rungot harmaat. Työtasot tulevat olemaan tumman harmahtavat, mutta ne ovat edelleen hakusessa. Loput yksityiskohdat keittiöstä jätän vielä salaisuudeksi ja paljastan ne vasta, kun keittiö on asennettu. En malta odottaa!