Viikonlopun leivontaurakkaan kuului myös naapurin tilaamat rippijuhlakakut. Toivomuksena oli Baileyskakku ja sokerimassalla kuorrutettu täytekakku. Baileyskakku nyt syntyy jo rutiinilla, mutta sokerimassakakku aiheutti harmaita hiuksia ja itkupotkuraivareita.

IMG_8209.jpg

Baileyskakku syntyi Kinuskikissan ohjeella ja päälle laitoin simppelit mansikkakoristeet ja kakku on mielestäni yksinkertaisen tyylikäs. Sopii aikuiseen makuun ehdottomasti!

IMG_8230.jpg

Täytekakku sitten taas olikin oikea tuskien taival. Pohjan paistoin jo torstaina valmiiksi ja täytin sen perjantaina tutulla mansikkarapaperitäytteellä. Aloin illalla lasten mentyä nukkumaan kaulimaan sokerikuorrutetta ja siinä tuli jo kaulitsemisvaiheessa mutkia matkaan. No kun nostin massalevyä kakun päälle se repesi aika pahasti. Eihän sitä saanut millään korjattua ja se sokerimassa oli pilalla. 

IMG_8223.jpg

Paniikissa ja itkun keskellä, olin ihan varma, että myös kakku oli pilalla, koska se tuntui todella kostealta ja nestettä valui kakun välistäkin. Puoli kahdentoista aikaan on hyvä todeta, että uusi kakku pitää paistaa vielä illalla, että saan sen luovutuskuntoon ajoissa. Sokeri oli loppu ja täyteaineet puuttuivat. Ei auttanut muu kuin suunnata keskellä yötä ABC:lle. 

IMG_8219.jpg

Kahdentoista aikaan kakku oli jo uunissa ja ei auttanut muu kuin pistää sormet ristiin, että kaikki menisi aamulla sujuvasti. Yhden jälkeen pääsin nukkumaan ja kuudelta soi kello tai no, poju heräsi syömään ja hänen jatkaessan unia, minä siirryin kakun täyttämishommiin. Täyttäminen sujui jo onneksi rutiinilla ja sitten ei muuta kuin kasilta Prisman oven taakse mammojen ja pappojen kanssa. Suorinta tietä leivontahyllylle ja äkkiä kotiin. Onneksi tällä kertaa kaikki kakkujumalat olivat minun puolella ja kakun päällystäminen onnistui nappiin ja lopputulos on aika hieno - ainakin omasta mielestä.

IMG_8225.jpg

Vielä en ole naapuria nähnyt, joten en tiedä, miten kakut olivat maistuneet. Toivottavasti täytekakku ei ollut liian kuiva.. 

Niin ja mitä sille surulliselle kakulle sitten kävi.. No pitihän sitä maistaa ja kakku oli - no IHAN HYVÄ. Ei yhtään liian märkä ja "pakotin" ystävämme hakemaan kakun aamulla, koska muuten kakku olisi lentänyt roskiin. Ystäväni oli vienyt sen naapuriin, jossa sillä oli herkuteltu ensin. Sen jälkeen oli ystäväni perheen vuoro ja sunnuntaina ystäväni oli vienyt loput toisen yhteisen ystävämme luokse, jossa tuskaillaan viimeisillään raskaana. Joten onneksi sillä kakulla saatiin kuitenkin paljon hyvää aikaiseksi!