IMG_5713.jpg

Viime viikonloppuna valmistui rippijuhliin kaksi kakkua. Tässä esittelyssä ensimmäinen. Eli asiakkaan toiveiden mukainen pitsikakku, jonka innoittajana on toiminut Marsispossun tekemä kakku.

IMG_5715.jpg

Kakkupohjan tein gluteenittomana ja tässä taisi muistaakseni täytteenä olla mustikkamousse ja limetuorejuustomousse, jotka kummatkin olivat laktoosittomat. 

IMG_5718.jpgIMG_5716.jpg

Oli mielenkiintoista päästä ensimmäistä kertaa kokeilemaan tuota pitsin valmistusta. Kälyltä löytyi pitsimuotti ja Confetista kävin hakemassa valkoista pitsiainetta. Yllättävän hankalalta aluksi pitsin valmistus tuntui. Lopulta ymmärsin tärkeimmän niksi - anna pitsin hetken aikaa jäähtyä ennen irroitusta. Sitten pitsi irtoaa huomattavasti helpommin.

IMG_5724.jpg