796792.jpg

Tässä hetken kestäneen blogihiljaisuuden syy yhdistettynä kipuileviin hartialihaksiin. Pari viikkoa olen pieni pätkä kerrallaan puurtanut elämäni ensimmäistä Kiriä. Ja nyt se on valmis! Sopivasti tasan viikko ennen kuin tarvitsen sen ristiäisiin ja rippijuhliin. Tänään vaan pingotukseen ja sitten ihailemaan työn tulosta.

Kirin suomennoksen löysin täältä ja työssä tarvittavat kaaviot täältä. Huivi on tehty Novitan valkoisesta Nalle langasta, 
ei siis ihan ohjeen suosituslangalla, 
mutta lopputulos vaikuttaa ihan mukavalta. Lankaa kului vähän reilu 150 g. Olipa taas minun tuuria. Uusi kerä tarvittiin ainoastaan päättelyä varten. No saapahan taas kaivaa KoolAidit esille ja ruveta värjäilemään. Huivi on tehty 4,5 pyöröillä ja jännitin kovasti miten tuo päättely sujuu. Yleensä päättelen ihan älyttömän tiukkaan ja olin kuullut, että jos kovin tiukkaan päättelee niin huivin kauniit norkot ei tule esille. Kärsivällisesti koitin päätellä niin löysää kuin mahdollista (päättely kesti yli tunnin), mutta sain norkot esille. Hyvä minä! Esittelen huivista parempia kuvia kun se pingotettu.

Huivin ohella olen tehnyt tulevalle kummipojalleni villasukkia, kun nämä vihreät töppöset ovat jo käyneet pieniksi. Mutta niistä kuva kun kummatkin ovat valmiina.

Loppukevennykseksi kuva vielä tästä.

796797.jpg

Muutaman päivän ajan olemme herkutelleet näiden kanssa. Oma amppeli tai kirsikkatomaatti on kypsyttänyt meille ihania makeita tomaatteja. Nam!


Oikein hauskaa ja aurinkoista viikonalkua kaikille!