Alkuvuodesta pelastimme mamman kellarista vanhat kangaspuut.

Kangaspuilla on varmaan ikää yli 100 vuotta. Nuo pellavakankaat vaihdettiin, mutta muuten puut vaikuttivat olevan ihan käyttökelpoiset.
Tuttavan tuttava vielä suostui laittamaan loimet paikalleen, joten pääsimme tositoimiin. Itse en ole koskaan aikaisemmin kangaspuilla kutonut ja äippäkin lähinnä poppanaa, ei siis oikeaa mattoa koskaan. Kokeilujen ja erheiden kautta valmistui kevään, kesän ja syksyn aikana liki 15 metriä mattoa, joista kaikki on kelpuutettu käyttöön. Tässä omat mattoni, jotka ovat nyt joulusta asti lattioilla olleet.

Leveyttä kaikilla matoilla noin 70-72cm. Tämä matto on keittiössä ja ensimmäinen kaikista kokeiluista ja sen kyllä huomaa.

Vessanmatto kuvattiin parvekkeella, koska vessaan ei pääse pisaraakaan päivänvaloa. En tiedä mikä tuo taitos tuossa keskellä on, jostai siihen ilmestynyt. Väri on luonnossa ihanan pirteä!

Kolmas ja omista matoistani viimeinen löytyy eteisestä ja on ehkä suosikkini näistä kolmesta. Olen kyllä positiivisesti yllättynyt kuinka siistiä jälkeää noilla vanhuksilla syntyy. Eipä pahemmin reunat kiemurra mihinkään. Nyt olisi tarkoitus uudet loimat laittaa vuoden vaihteen jälkeen paikoilleen ja jatkaa louskuttamista kun vauhtiin ollaan päästy.
Nyt on kaikki tämän vuoden käsityökuulumiset ja aikaansaannokset esitelty ja arkistoitu.
Oikein onnellista ja neulerikasta Uutta Vuotta kaikille!!
Kommentit