Neulontai heitti ilmoille sukka bingo-lotto -haasteen. Nyt kun mikään ei tosiaan valmistu niin vastaan haasteeseen, 
varsinkin kun puikoilla on villasukat tulossa.

En itse henkilökohtaisesti tykkää villasukista, paitsi joskus ihan äärimmäisissä tapauksissa. Eli yleensä kaikki tekemäni villasukat menee lahjaksi jollekulle toiselle. Sukkien kutominen itsessään on kuitenkin hauskaa ja onneksi nopeaa.

Sukissa täytyy olla yleensä joku idea, ihan perustavissukan kutominen on älyttömän puuduttavaa. Yksinkertainenkin pintaneule tekee kutomisesta mielekkäämpää.

Langalla ei niin ole väliä, mutta pääasiassa sukat tulee tehtyä peruslangoista kuten Nallesta ja seitsemästä veljeksestä. Köyhänä opiskelijana muuhun ei oikein ole varaa. Silmukkamäärät täytyy melkein aina tarkistaa ohjeista tai lankojen vyötteistä tai Novitasta. Kantapäänä teen ihan taviskantapään. En ole koskaan mitään muuta jaksanut opetella, vaikka se mielessä onkin ollut. (seli, seli..) Aloitan sukat aina ylhäältäpäin mutta haluaisin kokeilla kärjestä aloitusta. Muutamat sniikkerit olen jo kärjestä tehnyt, mutta se kantapää..

Mitään sukkaniksejä ei täältä valitettavasti löydy.

Tulipa tästä tylsä kuvaton postaus, mutta viimeistään lauantaina kuva valmistuneestä villasukkaparista..