Viikonloppu sujui häähumussa, kun ystäväpariskunta sanoi tahdon toisilleen. Hääjuhlaa vietettiin kauniilla tanssilavalla, pienen järven rannalla ja luvassa oli vilpoisaa tunnelmaa, kun juhlapaikalla ei ole lämmitystä laisinkaan. Niinpä piti äkkiä vielä kutoa itselle huivi lisälämmittimeksi. Kuten jo aikaisemmin kerroin, tämän huivin kohdalla on ollut hankaluuksia ja nyt yhtäkkiä kuului klick ja ohje olikin kovin yksinkertainen ja tuntin itseni hieman yksinkertaiseksi, kun en ollut aikaisemmin saanut huivia tehtyä. 

Sää suosi lauantaina ja aurinko paistoi. Juhlapaikallekin oli saatu väliaikainen lämmitys järjestettyä, joten huiville ei tullutkaan tarvetta. Mutta eiköhän sille käyttöä löydy myöhemmin. Se on ehdottoman kaunis ja tulisi ehkä paremmin oikeuksiinsa jollakin toisella langalla. Nyt tämä on tehty Novitan nallelangasta ja lankaa kului kaksi kerää. Ohjehan löytyy täältä.