Blogi on jäänyt viime aikoina täysin heitteille. Syksy on ollut melkoisen tiukka ja olo on ollut melkoisen saamaton ja väsynyt. Töissä stressi vähäsen helpotti, kun 6 vkon mittainen opiskelijaohjaus rupeama loppui perjantaina. Tämä jatkuva pimeys masentaa ja odotan pakkaskelejä ja lunta jo toiveikkaana. Lisäksi puikot ja koukut ovat heiluneet täällä maanisesti eräiden "tilausjuttujen" kanssa. Nyt on kaikki pakolliset jutut hoidettu ja voikin keskittyä lepäämiseen ja joulun odottamiseen. Valmistuneista jutuista ei ole kuvia olemassa. 

Tässä kuitenkin jotain valmistunutta. Uusimmasta Novitasta tein mummulle syntymäpäivälahjaksi uuden ovikoristeen. Minusta tämä on jotenkin kaunis ja mietin pitäisikö tehdä vielä yksi itselle. Huovutetut enkelinsiivet on tehty Novita Huopasesta.