Täällä on valmistunut seuraava pari villasukkia ja nämä tällä kertaa kohta 3-vuotiaan kummitytön varpaisiin. Lankana näissä on kasvivärjätty Nalle-lanka. Vähän mietityttää mahtaako koko asua kohdilleen. Itseluottamus on vähän kärsinyt noitten veljenpojan sukkien jälkeen, mutta katsotaan. Pohjan mitta ainakin vastaa neidin jalkaa ja jätin kärjen vielä päättelemättä, jos vaikka tarvitsee ruveta lisää mittaa kutomaan.
 

Tähän täytyy vielä liittää kuva kakusta, jonka tein äipän synttäreille heinäkuun lopussa. Kuva vaan sattui löytymään meidän järkkärin muistikortilta tässä eräänä päivänä. Kakun ohjeen löysin netistä, kun halusin tehdä melko miedon makuisen valkosuklaakakun, johon pystyisi yhdistämään tuoreita marjoja päälle. Ensimmäinen versio syntyi miehekkeen syntymäpäiväksi, jolloin kakun päällä oli pelkkiä mansikoita, mutta äidin kakun päälle eksyi paljon muutakin. Ohje löytyy täältä. Ohjetta muokkasin sen verran, että korvasin valkuaisvaahdon vispikermalla ja hyvää tuli. Tuo valkosuklaan maku sopii jotenkin niin hyvin noiden marjojen kanssa. NAM!