Onko siellä vielä joku? Blogin statistiikka näyttää, että blogissa on ollut liikennettä näiden kuluneen kuuden kuukaudenkin aikana. Uskomatonta!

Noin kuusi tuntia viimeisimmän blogitekstin julkaisun jälkeen heräsin omassa sängyssäni outoihin tuntemuksiin ja lapsivettä alkoi tihkuttaa. Sunnuntaiaamuna suuntasimme synnytyssairaalaan ja tiistaiaamuna 10.52 saimme syliin täydellisen pienen pojan. Täydellinen pieni poika on jo kuusi kuukautta ja kaksi päivää vanha tarmonpesä. Ensimmäiset kolme viikkoa poju nukkui ja söi ja ihastelimme ja ihmettelimme, onko tämä edes mahdollista. Tämän jälkeen elämämme onkin ollut melkoista. Pojulta löytyy keuhkoista kapasiteettia ja illat ovat olleet huudon täytteisiä. Pidemmät päiväunet vietämme neidin kanssa puistossa ja loppupäivä mennään lyhyillä powernapeilla. Tähän yhdistetään reilu kaksivuotias neiti, jolla energiaa riittää enemmän kuin laki sallii. Viimeisen puolen vuoden aikana, minulla ei ole ollut omaa aikaa hetkeäkään ja olen päässyt toteuttamaan itseäni vain keittiön puolella. Raskauskilot siis istuvat tiukassa tai pitäisikö sanoa, että löllyvä vatsaröllykkä ei katoa mihinkään, vaikka vaaka muuta saattaakin väittää.

Blogi on pyörinyt mielessä aina välillä. Olen miettinyt jatkoa ja perustin uudenkin blogin todetakseni, että aikaa blogin päivittämiseen ei vain ole. Tänään ensimmäistä kertaa päätin kuitenkin herätellä blogiani henkiin. Blogiin saattaa eksyä uusia aiheita - ruoanlaittoa, leipomista, kodin suunnittelua, sisustamista, perhe-elämää. Toivottavasti tämän hyväksytte ja ehkä täällä käy edelleen joku höpinöitäni lukemassa.

En lupaa tiivistä postaustahtia, enkä pyydä anteeksi pitkiä postaustaukoja, mutta en ainakaan vielä kuoppaa blogiani lopullisesti. Yhtä lailla, kun tunnun välillä olevani eksyksissä omassa elämässäni, olen eksyksissä tämän blogini suhteen. Etsin itseäni siis monessa suhteessa. Katsotaan, mihin tämä matka johtaa.