IMG_8381_2.jpg

Viime viikolla käytiin puistoreissun päätteeksi hakemassa puistokaverin pihalta pari raparperinvartta ja leivottiin tämän kesän ensimmäinen raparperipiirakka! Vasta heinäkuun alussa - no mutta maistui se silti hyvältä. Googlettelin ohjetta netistä ja ohje valikoitui sen perusteella, että tarvittavat aineet löytyi kaapista. Ohje löytyi Suklaapeikon blogista ja linkki alkuperäiseen ohjeeseen on tässä.

Raparperipiirakka (puolikas annos)
200g vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
125 g huoneenlämpöistä voita
65g sokeria
2 kananmunaa
hyppysellinen suolaa
0,5 dl maitoa

Täyte
n. 500 g raparperia
25 g sokeria
1 tl vaniljasokeria

Muruseos
50 g jauhoja
50 mantelijauhetta
40 g sokeria
50 g huoneenlämpöistä voita

Vaahdota voi ja lisää vähitellen joukkoon sokeri, suola ja kananmunat. Sekoita seuraavaksi vähitellen maito, kunnes saat aikaiseksi tasaisen taikinan. Lisää jauhot ja levitä seos voideltuun uunivuokaan. Kuori ja pilko raparperit ja lisää joukkoon sokerit. Ripottele raparperit taikinan päälle. Valmista muruseos sekoittamalla kuivat aineet ja nyppimällä jauhot ja huoneenlämpöinen voi murumaiseksi seokseksi. Levitä muruseos raparperien päälle. Paista piirakka 180 asteisessa uunissa n. 45 minuutin ajan.

IMG_8378.jpg