Huoh.. tässä on saanut heittää hyvästit kaikelle normaalille arjelle ja elämä tuntuu olevan yhtä selviytymistä tällä hetkelle kaamean flunssan, hampaita tehtailevan taaperon, energisen kolmivuotiaan ja raksan kanssa. Mutta loppusuoralla ollaan ja luvassa pieni maistiainen meidän saunahaaveista.

Meille saunan piti olla yksi säästökohde, jos budjetti alkaa näyttämään pahalta ja se ei saanut missään nimessä viivyttää meidän muuttoa. No, meillä on niin loistavat ja tehokkaat timpurit, että sauna pitikin olla äkkiä suunniteltuna, että timpurit pääsivät sen kimppuun.

sauna-ideat.jpg

Ylläolevat ideakuvat napattu Pinterestistä. Nopea selailu tosiaan Pinterestissä sai huomaamaan, että tuo mustan seinän ja vaaleiden, puunväristen lauteiden, kontrasti kiehtoi ja miellytti omaa silmää. Kokonaan puunväriset saunat eivät vain sytyttäneet ja ehkä, jos paneloinnissa olisi lähtenyt kikkailemaan esimerkiksi eri puulajien kanssa, niin siitäkin olisi voinut saada näyttävän. Sitä meidän budjetti ei kuitenkaan antanut periksi.

messusaunat.jpg

Myös Vantaan asuntomessuilla mustat saunat olivat yleisiä ja niistä tuli napattua ideakuvia ja no olihan siellä muitakin, mutta kummankin mielipide siitä, että tuo musta seinäpaneeli olisi se meidän juttu, vain vahvistui. Mies tykkäisi muotoillummista lauteista, mutta taas kerran täytyy todeta, että se ei ehkä ole se ykkösasia mihin halutaan panostaa ja voi olla, että isäni tekee itse lauteet, ja en usko hänen innostuvat mistään pyöristetyistä istuinosista.. 

IMG_8645.jpgIMG_8536_2.jpg

No millaisella saunasuunnitelmalla me sitten lähdetään liikkeelle. Seinät paneloidaan vaakasuoraan mustalla paneelilla ja lauteet ovat puunväriset. Pohdittiin valmiin mustan saunapaneelin ostoa, mutta lopulta päädyttiin ostamaan käsittelemätöntä, vähäoksaista mäntypaneelia, jonka käsittelin Tikkurilan Supi saunasuojalla kerran ennen asennusta ja asennuksen jälkeen maalaan panelit vielä uudestaan. Lauteet tehdään 140mm leveästä lepästä. Leppä oli sopivan vaaleaa ja sävyltään mukavan ruskea, eikä keltainen. Kiukaan taakse musta laatta löytyi Starkilta. Kivijäljitelmät eivät iskeneet ja lopulta löydettiin tyylikästä, mustaa eläväpintaista laattaa sopivasti tarjouksesta, joten se päätös oli helppo tehdä. Starkin sivut takkuilevat, joten en saa sieltä kuvaa napattua laatasta. 

A on panostanut talon valaistussuunnitteluun tosi paljon ja myös saunassa on pohdittu erilaisia valaistusratkaisuja. Lopulta päädyttiin siihen, että lauteiden alle sijoitetaan led-nauhaa, jossa on himmennin ja perinteisestä saunavalosta lauteiden alla luovuttiin kokonaan. Meillä on saunassa iso ikkuna, josta tulee luonnonvaloa ja led-nauha tarjoaa riittävästi valoa myös siivousta ajatellen. 

Miltäs meidän saunasuunnitelma kuulostaa? Onko muita mustista saunoista tykkääviä vai iskeekö perinteiset enemmän?