Vuodatuksen statistiikka näytti, että tämä olisi tämän blogin 500.artikkeli. Uskomatonta! Lähdin selailemaan arkistoa nähdäkseni koska itseasiassa blogin ihkaensimmäinen kirjoitus on tehty. Ja löytyihän se 28.5.2007. Mieletöntä! Tämä blogi on kulkenut elämässäni mukana lähes kymmenen vuotta. Välillä olen ollut aktiivisempi ja välillä laiskempi, mutta blogi on edelleen hengissä.

PicMonkey%20Collage.jpg

Aloittaessani blogia olin intohimoinen kutoja. Ja postausten pääpaino olikin kutomisessa ja virkkauksessa. Lastenvaatteita syntyi liukuhihnalta kummilapsille ja veljen lapsille. Olisi joskus hauska laskea, kuinka monta paria villasukkia olen mahtanut kutoa. Hurahdin myös ihan täysin lankojen värjäykseen. Kasvivärjättyjä lankoja on edelleen laatikollinen odottamassa inspiraatiota. 

Blogi on todistanut myös lukuisat muutot, paikkakunnan muutokset, perheenlisäykset ja lopulta muuton tähän meidän nykyiseen ihanaan kotiin. 

talo.jpg

Äitiyslomalla ollessani innostuin jossain vaiheessa myös korujen teosta. Se oli kuitenkin jotenkin ohimenevä vaihe. Ehkäpä joskus into vielä palaa. 

korut.jpg

Lasten syntymän myötä innostuin ompelusta ja tuntuu, että kaikki muut käsityöt ovat saaneet sen rinnalta väistyä. Intoa uuden oppimiseen olisi jatkuvasti. Ainoastaan aika ja rahat estävät taitojen kartuttamista. On kuitenkin mieletöntä huomata, kuinka lyhyessä ajassa tyypistä, joka takellellen sai verhot päärmättyä, on kehittynyt tyyppi, joka saa ihan käyttökelpoista vaatetta jopa itselleen aikaiseksi.

ompeluita.jpg

Ja kun on uskaltanut ottaa riskejä ja tarttua tilaisuuteen, niin olen päässyt myös kehittämään omaa osaamistani leipomisen suhteen ja siinä sivussa tienannut muutaman euronkin. Ideoita ja to do-lista pullistelee eriliaisia leipomuksia ja makuyhdistelmiä, mitä haluaisi päästä kokeilemaan ja tekniikoita, mitä haluaisi päästä opettelemaan. Mutta onneksi kaikkea ei tarvitse tehdä just nyt!

leivonta.jpg

Kiitos kaikille, ketkä jatkatte kommentoida postauksiani, vaikka olenkin joskus hidas niihin vastaamaan ja kiitos jokaiselle, joka käy tekstejäni ylipäätänsä lukemassa!