Kesäloma vetelee viimeisiään. Maanantaina olisi edessä taas paluu töihin ja arvatkaapa kiinnostaako yhtään. Tähän neljään viikkoon on mahtunut paljon touhua. Ollaan käyty rannalla, Helsingissä, Ikaalisissa, Kuralan kylämäessä, Luostarivuoren käsityöläismuseossa, Ruissalossa, Vepsässä, mansikkamaalla, Turun Keskiaikamarkkinoilla. Ja tähän lomaan on mahtunut satoja hakattuja nauloja, litroittain puunsuojainetta ja maalia. Pari pestyä mattoa, litroittain pakastettuja mansikoita, kukkasia, kymmeniä multasäkkejä ja taimia. Hommia on paiskittu aamusta yö myöhään ja vastapainona syöty jäätelöä lasten kanssa ja otettu rennosti.

IMG_8550_2.jpg

IMG_8554.jpg

IMG_8559.jpg

Tänään pääsin ensimmäistä kertaa leikkaamaan meidän uutta nurmikkoa ja muksut pääsivät juoksemaan paljain jaloin nurmikolle. Onni koostuu tällä hetkellä pienistä asioista. On ihanaa seurata, kuinka tuo piha hiljalleen muotoutuu meidän näköiseksi ja rästilistalta asiat alkavat tippua yksitellen pois. 

IMG_8573_2.jpg

Näiden kuvien otosta on kulunut jo pari viikkoa. Kasvilaatikko pursuaa salaattia ja herneet kukkivat. Ollaan saatu jo herkutellan omilla mansikoilla ja tomaateilla. Ja hei, tosiaan leikkimökin edustaa koristaa tällä hetkellä tuuhea, ihana nurmikko!

IMG_8577.jpg

Pappa oli koko viime viikon ahertamassa meidän kanssa autotallin kimpussa ja pitihän häntäkin hemmotella herkuilla. Kahvin kanssa leivottiin pavlovaa tuoreilla mansikoilla ja mascarponevaahdolla. Kyllä oli taas herkkua!

IMG_9235.jpg

Pitkästä aikaa maltoin istumaan ompelukoneellekin ja niistä seuraa lisätietoa seuraavassa postauksessa - ehkä huomenna! Ihanaa ja lämpöistä viikonloppua kaikille!