Syksyn aikana on tullut leivottua tilauksesta muutamia kakkuja, vaikka näidenkin suhteen on aika ollut kortilla. Työkaverin pojille valmistui ihana karkeilla kuorrutettu kakku. Omat lapset katsoivat kateellisena kakkua ja toivoivat omille synttäreille samanlaista herkkua. 

IMG_20180909_091234.jpg

Opiskelukaverin tyttärelle valmistui kaksivuotiskakku teletappiteemalla. Kakun sokerikuorrutteesta tuli niin herkullisen värinen. 

IMG_20181014_093850.jpg

IMG_20181014_093836.jpg

Työkaverin tyttären valmistujaisiin valmistui pari juustokakkua. Pohjana näissä on gluteeniton brownie-pohja, jonka päällä on kinuskimousse ja punaherukkamousse. Tämä loppuvuosi on kyllä ihan viho viimeistä kuvien ottamisen kannalta. Tuntuu, ettei arkena ehdi näkemään laisinkaan päivänvaloa.Tämän johdosta kuvien laatukin on sen mukaista.

IMG_20181220_230653.jpg

Toisen entisen opiskelukaverin pojalle valmistui synttärikakku lego-teemalla. Tässä kakussa sisällä on vaniljamoussea ja appelsiinimoussea mehevän suklaakakkupohjan välissä. 

IMG_20181230_091737.jpg

Kakkujen väsäily on kyllä ollut melkoista terapiaatämän syksyn aikana. Ihana päästä opettelemaan uutta ja haastamaan itseään!