Muistatteko kun kerran Verson puodin ompelukerhossa kankaana oli kangas nimeltä Kotivalo. Ups, blogin tarkempi selailu paljasti, että aikaa tästä on hurahtanut kohta kaksi vuotta.. Postaus asiasta löytyy meinaa maaliskuulta 2017. Kangas ei tuolloin miellyttänyt omaa silmää laisinkaan ja tein siitä housut pojalle koossa 104 cm. Housut on edelleen, kaksi vuotta myöhemmin käytössä, vaikka toiseen polveen onkin ilmestynyt reikä ja lahje on käynyt auttamattomasti liian lyhkäiseksi. Reiän ilmestyttyä murheellinen poika pyysi uusia housuja ja onneksi kagasta edelleen löytyi jemmasta. 

IMG_20181215_093627.jpg

Kaavana näissä on meidän hoikkeliinin luottokaavaksi muotoutuneella Röyhelötaskuhousujen kaavalla, joka löytyy Miinullekko-blogista. Housut tehty koon 116 kaavalla ja pituutta on lisätty sekä lahkeensuuhun, että vyötärölle. Pienellä kikkailulla 116 cm kokoa saa venytettyä riittämään myös 122 cm kokoisia housuja käyttävälle. 

IMG_20181215_093632.jpg

Mustat resorit lahkeensuihin ja vyötärölle tasapainottavat itse kangasta. En tiedä, onko oma maku muuttunut tai silmä kahdessa vuodessa turtunut, mutta näistä tuli itseasiassa aika kivat. Eihän tuo kangas ole ollenkaan paha. En ehkä edelleenkään itse valitsisi kyseistä kangasta kaupasta, mutta näille housuille peukku nousee ehdottomasti ylös. Ja ennen kaikkea käyttäjä itse on enemmän kuin tyytyväinen pökiinsä.